Kestävää kehitystä ja mielen hyvinvointia

Kestävää kehitystä ja mielen hyvinvointia

Maailmassamme luonnonresurssit ovat kovin rajalliset ja siitä huolimatta talouden hyrrät ohjaavat aina vain hurjempaan kulutukseen. Samalla, taloudellisen hyvinvoinnin tason Suomessakin jo pitkään kasvettua, ei ihmisten aidon hyvinvoinnin taso näytä juurikaan kasvavan – päinvastoin moni tuntuu voivan entistä huonommin henkisesti ja psyykkisesti. Ihmiset ovat vääjäämättä yhteydessä sekä pienemmissä että koko planeetan laajuisissa systeemeissä toisiinsa ja myös kaikkeen muuhun ympäröivään luontoon. Tässä yhteydessä piilee paitsi paljon ikäviäkin seurauksia omista toimistamme toisaalle, myös paljon potentiaalia luoda jotain kestävämpää ja humaanimpaa. Kysymys, joka on minua jo pitkään vetänyt puoleensa on, miten voisimme yhdessä luoda nykyistä paremmin sekä ekososiaalisesti kestävää kehitystä että aitoa mielen hyvinvointia. Tällä saralla tahtoisin myös ammatillisesti osaamistani, intohimoani ja osuuttani tälle maailmalle ja sen parantamiselle antaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.